Kiimassuon jätekeskus
kuormien vastaanotto

Avoinna tänään 7-18

 
In English
 
Tutkimus tukee pohjakuonien hyötykäyttöä

Kiertotaloutta edistämässä

Tutkimus- ja kehityspäällikkömme Annika Sormunen viimeistelee parhaillaan väitöskirjaa Tampereen teknillisessä yliopistossa. Vuoden 2017 aikana valmistuvan väitöskirjan aiheena on pohjakuonien hyödyntäminen maarakentamisessa ja materiaalin tuotteistaminen osana toimivaa kiertotaloutta.

Sormusen väitöskirjan pohjalta on laadittu myös suomenkielinen ohje jätteenpolton pohjakuonan hyödyntämisestä maarakentamisessa. Ohjeen laatimisessa on ollut mukana asiantuntijoita muun muassa Tampereen teknillisestä yliopistosta, Liikennevirastosta, Skanska Infra Oy:stä ja Lakeuden Etappi Oy:stä.

Pohjakuonan tuottajille, rakennuttajille, suunnittelijoille, urakoitsijoille ja lupaviranomaisille suunnattu ohje kokoaa yhteen uusimman tutkimustiedon ja kertoo, miten keinokiviainesta voidaan hyödyntää maarakentamisessa.

Väitöskirjatutkimus on toiminut myös tärkeänä tausta-aineistona viranomaisten päivittäessä MARA-asetusta. Lue lisää!

Tilaa ohje

 
Lisätiedot

Lisätiedot

Annika Sormunen
044 331 8877
annika.sormunen@erityisjate.fi